Olen tässä tuskaillut ikääntymisen merkkejä.... Ja jostain syystä asia korostuu aamuina, jolloin tuntuu, että iho silmien ympärillä on turvoksissa - eikä aina pelkästään silmien ympärillä.
Olen jo pariin kertaan lukenut simppeleistä konsteista. Eräänä päivänä sitten ajattelin, että josko tekisin tämä YLISIMPPELIN jutun. Varmuuden vuoksi odottamaan SITÄ aamua, jolloin kaikki apu on tarpeen.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan - hauduta vahvaa vihreää teetä! Anna jäähtyä ja kaada sen jälkeen jäänpala-astiaan. Seuraavaksi pakkaseen ja vuorokauden päästä siirrä jäätyneet palaset omaan pakasterasiaan.
Kun aamu näyttää Puff-Daddyltä - siis nimenomaan Puffilta, hae jäänpala kaapista ja varovasti liikuttele turvonneiden kohtien päällä.
MIINUKSET - jää on tosi kylmää iholla, joten muista liikutella rivakasti ettei iho kärsi; käytön jälkeen iholle jää vihreän teen tuoksu; sulanut tee saattaa tahria vaatteet, joten ole tarkkana; alkujärkytys saattaa olla melkoinen, mutta pala sulaa aika nopeaan.
PLUSSAT - helppo tehdä kenen tahansa; tehokas; lisäaineeton; säilyy pakkasessa eikä maailma kaadu vaikka pala tai kaksi luiskahtaisi muotista otettaessa lattialle :-) ; nopeavaikutteinen.
Ensimmäinen käyttökerta oli siis pienehkö lämpöshokki, mutta teho oli selkeä. Itse asiassa kaikki turvonneisuus häipyi melko nopeasti kylmän jääpalan liikuttelun jälkeen (eli siinä vaiheessa, kun huuhtelin pois teen iholta). Ihmetys - ainakin itselläni - oli suuri, yksi pieni jäänpala ja turvotus poissa.
Ohjeita on monia, mm. tuoreminttua voi käyttää jääpaloja tehdessä. Tehokas on myös tuorekurkku - minulla vaan on niin harvoin kurkkua jääkaapissa... Suosittelen helppouden ja tehokkuuden takia!!!